Ajankohtaista

Kesätöistä eväitä opiskeluihin ja säästöjä sukanvarteen

VKK:lla kesätyöntekijät ovat tärkeä osa työyhteisöä.

VKK Groupilla on riittänyt kesätyöntekijöitä, eikä yrityksen ole tarvinnut avata erikseen kesätyöhakua. Kesällä 2023 yrityksessä oli töissä yhteensä viisi kesätyöntekijää.

– Ilmeisesti työntekijämme puhuvat työpaikastaan kotona hyvää, koska useat heidän lapsistaan ovat halunneet tulla meille kesätöihin. Palkkauksen ehtona on, että halukkailla on sellaista koulutusta tai osaamista, jota voimme hyödyntää yrityksessä. Lisäksi meille tulee Vamialta harjoitteluun metallialanopiskelijoita, jotka jatkavat usein kesätöissä. Kesätyöntekijöitä meillä on ollut niin tuotannossa kuin toimiston puolella, kertoo VKK Groupin laatupäällikkö Katri Varpuluoma.

Monipuoliset työtehtävät tekevät kesätyöstä mielenkiintoista

Tampereen yliopistossa tietotekniikka opiskeleva Piitu Varpuluoma aloitti kesätyöt VKK:lla toukokuun puolivälissä:

– Yliopiston pitkä kesäloma antaa mahdollisuuden kerätä säästöjä lukuvuotta varten. Säästöt mahdollistavat opintoihin keskittymisen lukuvuoden aikana eli ne helpottavat opintojen edistämistä.

Varpuluoma sai idean tietotekniikan opiskeluun lukiossa, missä hän suoritti kaksi ohjelmointikurssia.

– Olen aina tiennyt haluavani opiskella teknistä alaa. VKK:lla olen päässyt avustamaan mm. projektien dokumentoinnissa. Pienessä yrityksessä on mahdollisuus päästä tekemään monenlaisia asioita ja olenkin toimittanut myös varaosia tehtaille sekä pessyt ikkunoita. Rutiinihommien lisäksi työtehtävät voivat vaihdella päivittäin, mikä pitää työn mielenkiintoisena.

Pienemmässä yrityksessä myös työporukkaan on päässyt mukaan nopeasti.

– Koska VKK:lla on tiivis työyhteisö, on porukkaan ollut helppo päästä mukaan. Olen ollut iloisesti yllättynyt siitä, miten nopeasti myös tuotannon puolella työskentelevät henkilöt ovat tulleet tutuiksi.

Uusia kokemuksia ja käytännön oppeja

Vamiassa levyseppähitsaajaksi opiskelevalle Sebastian Toiviolle VKK oli ensimmäinen kesätyöpaikka. Vinkin kesätöistä hän sai opiskelukaveriltaan, joka on myös töissä VKK:lla.

– Kävin ihan paikan päällä kysymässä Kenalta (Kenneth Dahl), että olisiko täällä kesätöitä tarjolla. Halusin sellaisen kesätyön, jota saisi tehdä koko kesän. Täällä työsuhteeni kesti kolme kuukautta.

Toivio pääsi kesätöissään oppimaan entistä paremmaksi hitsaajaksi, minkä lisäksi kunnianhimoinen nuori mies aikoo jatkaa opintoja valmistumisensa jälkeen VAMK:issa koneinsinööriksi.

– Käytännössä VKK:lla hitsaaminen erosi aika paljon siitä, mitä olemme koulussa harjoitelleet. Täällä hitsattiin paljon paksumpia metallilevyjä eli hitsausarvot ovat isompia. Täällä on kyllä neuvottu, jos jokin asia on mietityttänyt.

Sekä Toivio että Varpuluoma kiittelevät VKK:n työilmapiiriä välittömäksi, minkä lisäksi molemmat korostavat oman aktiivisuuden tärkeyttä uutena kesätyöntekijänä:

– Jos jokin asia on epäselvä, kannattaa aina kysyä rohkeasti. Sillä tavalla antaa myös hyvän kuvan itsestään, kun osoittaa kiinnostusta työtehtäviin. Kannattaa myös olla avoin erilaisille työtehtäville, varsinkin pienemmissä yrityksissä joustavasta asenteesta on hyötyä. Näin parantaa myös mahdollisuuksiaan tulla uudelleen palkatuksi.

Kiinnostaako ura VKK:lla? Lue lisää täältä!