Ajankohtaista

Vaasan Kuljetuskanavat toimittaa purunpoistojärjestelmät avaimet käteen -periaatteella

Vaasan Kuljetuskanavat valmistaa tuotteensa edelleen käsityönä Mustasaaressa. Vahvan oman valmistuksen vuoksi tuotteet lähtevät nopeimmillaan asiakkaille jo saman päivän aikana.

Vaasan Kuljetuskanavat (VKK) on perustettu vuonna 1988; toiminta on alkanut putkistojen valmistamisella ja 1980-luvun lopulla yritys on toimittanut ensimmäiset pölyn- ja purunpoistojärjestelmät mekaaniseen puuteollisuuteen. Järjestelmiä käytetään pölyä, purua ja kuitumaisia materiaaleja sisältävän ilma suodattamiseen. VKK:n tehokkaat järjestelmät poistavat pölyn ja kuidun tuotantotiloista ja pitävät koneet ja laitteet toimintakunnossa. Lisäksi järjestelmillä taataan tuotantotilojen työ- ja paloturvallisuus.

Purunpoistojärjestelmiä löytyy mm. sahoilta, sahatavaraa jatkojalostavilta tehtailta ja muilta teollisuuden aloilta, joilla sivutuotteena syntynyt puru tai pöly pitää poistaa tuotantoalueelta. VKK on asentanut järjestelmiään esimerkiksi tehtaisiin, joissa valmistetaan suksia, ikkunankarmeja, lattioita ja hirsiä. Moduulirakenteen ansiosta järjestelmän kokoa voidaan kasvattaa, jos tuotantotilat laajentuvat.

Asiakkaan tarpeet huomioiden syntyy paras palvelu

VKK toimittaa järjestelmät aina asiakkaan tarpeen mukaan. VKK:n asiantuntijat suunnittelevat alkutietojen perusteella asiakkaan tarpeet täyttävät järjestelmät. Ne valmistetaan VKK:n tehtaalla ja myös asennetaan asiakkaalle VKK:n toimesta. Koska järjestelmä kootaan valmiiksi jo VKK:n tehtaalla, sen rakenne on hyvin tiivis, eikä ilmahukkaa synny. Järjestelmät ovat ATEX-sertifioituja, ja niihin voidaan liittää kipinänilmaisu- ja sammutusjärjestelmä.

Kaikki pölyn- ja purunpoistojärjestelmien osat, kuten suodatin, puhallin, sulkusyötin, sykloni, putkistot, kontit ja kuljettimet valmistetaan käsityönä VKK:n tehtaalla Mustasaaressa. Vain suodattimissa käytettävät suodatinpussit ja osa puhaltimista tulevat ulkopuoliselta toimittajalta. VKK:lla on aina varastossaan reilu määrä suodatinpusseja asiakkaiden tarpeita varten.

Kuvia VKK:n putkien valmistusprosessista. 

Asennuksen jälkeen VKK tarjoaa myös järjestelmien huoltopalvelut. Oman valmistuksen kautta apu löytyy nopeasti yllättävässäkin tilanteissa. Varaosat toimitetaan parhaimmillaan asiakkaalle alle vuorokaudessa. Tällaista palvelua ei muualla Suomessa ole tarjolla.

Sivutuotteesta kulujen sijaan tuottoa

Purunpoistojärjestelmää hyödynnetään myös sivutuotteen talteenotossa. Kun sivutuote poistetaan tuotantoalueelta, se voidaan jätehuollon sijaan ohjata talteen uudelleenjalostamista tai myyntiä varten. VKK:n pitkä kokemus ja kokenut henkilökunta pystyvät muokkaamaan järjestelmiä myös tällaisiin tarpeisiin sopiviksi.

Katso täältä VKK:n yhteystiedot!